Tuli tässä taas luettua Taru ja Tarmo Väyrysen Vuorileijonan varjo-trilogia jatko-osineen.

(Kuuman tuulen aika, Kuningastie, Tähtien kosketus, Jääsilmä, Tulisydän, Tuulen tavoittelua)

Olen lukenut noi kirjat moneen kertaan ja jotenin joka kerta niistä saa irti jotain uutta pohtimista. Tällä kertaa kirjoista nousi jotenkin se ajatus siitä, että ihmisiä muutetaan ystävällisyydellä.

Malee saa kirjassa lasten ja palvelijoiden parhaat puolet esille kehuilla. Mutta sitäkin jotenkin isompia muutoksia nähdään monessa ihmisessä, kun heille annetaan anteeksi.

Todellinen uskollisuus saavutetaan monessa kohdassa anteeksiannolla. Nuori Kareta saa kiusaajastaan Kimmistä uskollisen ystävän järjestämällä tälle hyvän aseman. Kapinallisesta Rotaasta tulee äärimmäisen uskollinen alipäällikkö Verrakalle. Jopa niin uskollinen, että tämä vaarantaa henkensä Verrakan perheen puolesta. Ja kohtaamansa anteeksiannon myötä kasvaa myöhemmin taas sellaiseksi, että pystyy kantamaan valtaan liittyvää vastuuta. Dotar päättää nostaa juonittelevat Seirin ja Majerin hyvään asemaan ja saa molemmista äärimmäisen uskolliset liittolaiset. Dotar on valmis armahtamaan myös hänen kasvonsa runnelleen Okamin.

Onko se todella niin, että todellista hyvyyttä saadaan esiin ja aikaan vain hyvyydellä? Voisiko jostain ärsyttävästä ihmisestä kuoriutua jotain hyvää kärsivällisesti osoitetulla ystävällisyydellä?

Onko teillä kokemusta?