Tässä just hotellissa istuskelen... Käytiin Jukan kanssa tuossa vähän kävelemässä, nakkikiskalla vetämässä hampurilaiset. 

 

Sairaalasta lähtiessä sielä hoitaja kysyi mun vointia. Meni hetki ennenkun valkeni sellainen juttu itelle, että mä olen tosiaan toissapäivänä synnyttänyt, eli mun voinnissakin voisi ehkä olla jotain. Nyt vasta tässä illan päälle alan tajuta oman ei-niin-hyvän kuntoni... Kuitenkin jälkivuotoa on vielä, eli pientä "verenhukkaa" tässä vaiheessa. Syöminen ja juominen on jääneet ihan liian vähälle tänään.

 

Kokkolan sairaalan henkilökunnalle laitan kyllä kiitokset. Ilman huolehtivaisia hoitajia olisi pikkuinen Juuso ehkä todella huonossa kunnossa nyt. Tilannehan on se, että sydämen vasen kammio puuttuu käytännössä kokonaan. On surkastunut pieni rusina. Tämä ei kuitenkaan haitannut niin kauan kun vastasyntyneillä auki oleva "oikotie" oli auki. Se kuitenkin sulkeutui tänään ja voinnissa tuli notkahdus. Ja kiitos niiden hoitajien, jotka Juuson ottivat tarkkailuun keskolaan tämä notkahdus sattui siellä keskolassa ja lääkärin ollessa paikalla. Tarvittava ja pelastava hoito ehdittiin aloittaa välittömästi. Jos Juuso olisi ollut aamulla mun vieressä synnyttäneiden osastolla tai jos vaikka pahimmassa tapauksessa oltais oltu jo kotona, olis ehkä ollut liian myöhäistä tehdä mitään. Nyt vältyttiin pysyviltä vaurioilta.

 

Juuson sydän on muuten ihan hyvässä kunnossa, eli tilanne ei leikkauksen kannalta ole huonoin mahdollinen.

 

Lääkäri täällä sanoi meille, että vaihtoehtoja on käytännössä kaksi. Joko lähdetään moniin korjausleikkauksiin tai sitten toinen vaihtoehto on, että ei leikata ja odotetaan kunnes vauva nukkuu pois. Pelkkä ajatuskin jälkimmäisestä aiheutti ihan hirvittävän pakokauhun aallon. Eieieiei! Niin kauan kun jotain voidaan tehdä niin kaikki mahdollinen on tehtävä pienen rakkaan eteen! 

 

Tänään aamulla lypsin Kokkolassa maitoa. Muutaman tipan sain ja niitä lähdin sinne keskolaan kuskaamaan. Siinä kyllä sitten tajusi sen oman pienuutensa. Kun sai kuulla, että Juuso on vakavasti sairas jotenkin se kaikki oma voimattomuus tiivistyi siihen kämmenellä olleeseen pieneen purkkiin missä oli ne muutama maitopisara; siinä oli kaikki mitä pystyn äitinä tekemään oman rakkaan pikkumieheni hyväksi. Muutama pisara. Onneksi nyt ollaan täällä Helsingissä missä on Euroopan parhaat sydänkirurgit ja ne osaa tehdä paljon enemmän. Oma tekeminen on edelleen vain mitättömän pieniä pisaroita. 

 

Yritän niitä pieniä pisaroita tehdä sillä, että yritän lypsää maitoa talteen. Juuso tulee vielä tarvitsemaan jokaisen pisaran jonka saan lypsettyä. Ne pakastetaan odottamaan sitä, että Juuso jaksaa syödä.

 

Joonaa on ikävä nyt jo. Mut rakas ja reipas iso poika.

 

Tällä hetkellä taitaa kyllä olla, että paras mitä voi tehdä on mennä nukkumaan, että jaksaa taas huomisen. Tässä ei auta kun mennä vain yksi päivä kerrallaan.